Olin noihin aikoihin 16-vuotias, hiukan pullea, mutta en lihava tyttö. Minulla on pitkät ruskeat hiukset ja jo silloin isot, D-kokoiset rinnat, joita luokkamme pojat ja tietysti myösmiehet usein tuijottavat himokkaasti. Se useimmiten hiukan nolottaa minua tai suututtaakin, se riippuu katsojasta.

Biologian opettajani oli n. 35-vuotias naimisissa oleva mies. Tiesin, että hän on naimisissa, sillä hänen vaimonsa, joka oli myös opettaja oli töissä samassa koulussa. Usein olin huomannut miehen tuijottavan minua biologiantunneilla. Se sai minut hiukan vaivautumaan, mutta toisaalta olin salaa imarreltukin, sillä hän oli komea ja mukava. Hän oli pitkä ja hoikka, mutta lihaksikas harrastettuaan nuorempana liikuntaa maajoukkuetasolla. Hänellä oli ruskeat hiukset, lujat kasvot ja kauniit siniset silmät. Opettajan nimi oli Antti.

Oli jälleen kerran yksi biologian tunti. Silloin oli kevään viimeinen koe. Koska olin aina ollut hidas kirjoittamaan, olin viimeinen, joka teki koetta. Muut olivat jo lähteneet kotiin, sillä oli viimeinen tunti. Katsoin ylös paperista ja yhtäkkiä huomasin Antin katsovan minua taas. Silloin kysyin: ”Mitä tuijotat?” Hän hymyili rauhallisesti ja sanoi tyynesti: ”Ihmettelen vain erästä asiaa.” ”No mitä?” Hän tuli luokseni ja sanoi hiljaa: ”Olen jokaisella tunnilla sinua opettaessani miettinyt, miltä tuntuisi hyväillä sinun upeita rintojasi, Milla. Ja usein olen haaveillut muustakin…” Hän katsoi minua merkitsevästi. Olin hämmentynyt. Vaikka olin arvannutkin, että Antti himosi rintojani, olin luullut, ettei hän pitänyt muusta vartalostani. Olinhan hiukan pyöreä ja todella kurvikas. Olin neitsyt eikä minulla ollut koskaan ollut poikaystävää, mutta toki minulla oli seksifantasioita ollut, monenlaisiakin. En uskaltanut sanoa mitään, vaikka huomasin hänen housuissaan pullistuman. Katseeni osui siihen väkisinkin. Nielaisin ja katsoin ylös Antin kasvoihin. Hän oli nyt vakava. ”Oletko sinä ajatellut minua? Et ole tyhmä, joten olet varmaan huomannut katseeni..” ”O-olen”, sanoin hiljaa. ”Mitä sinä minusta olet ajatellut?” opettaja kysyi tuimasti. En uskaltanut olla vastaamatta. ”Olen miettinyt, millaista olisi… tehdä sitä sinun kanssasi, opettaja.” Hän naurahti. ”Haluaisitko kokeilla?” hän kysyi virnistäen housujensa suuntaan. Kohouma oli vielä isompi Antin nuorekkaiden farkkujen alta. Halusin saada selville, millaista miehen kanssa olisi. ”Haluaisin”, sanoin ääni vapisten jännityksestä. ”Arvasin sen”, hän sanoi hymyillen niin ystävällisesti, että minua ei pelottanut enää. ”Mutta muistakin, että jos kerrot tästä jollekin, saat nelosen biologiasta.” Säikähdin hänen tiukkaa katsettaan, näin että hän puhui totta. Vaikka olin huono koulussa, biologia minulla oli ollut aina ysi ja jos se laskisi, en pääsisi jatkokouluun peruskoulun jälkeen. ”Lupaa ettet kerro”, hän sanoi ankarasti. ”Minä lupaan”, sanoin nopeasti.

Silloin hän otti minua kädestä ja pyysi minua seuraamaan itseään luokan perälle. Siellä oli pieni sohva, joka oli ennen ollut opettajainhuoneessa. Hän istui sohvalle ja käski minun polvistua eteensä. Sitten hän riisui housunsa ja alushousunsa siinä edessäni. Mahassani lensi perhosia ja sydämeni hakkasi, kun näin hänen ison kalunsa olevan ihan kova. Antti otti minua kädestä ja ohjasi sen kalulleen. ”Hyväile sitä”, hän käski. Kosketin varovasti hänen kivikovaa kaluaan, joka oli yllättävän lämmin. Kiedoin ihmetellen sormeni hänen miehuutensa ympärille ja silitin sitä varovasti. Huomattuani hänen pitävän siitä liikuttelin sormiani pidellen tiukasti kiinni kalusta. ”Hyvä, tee kovemmin”, opettaja huokaisi ja minä tottelin. Olin itsekin kiihottunut ja aivan märkä. Hyväilin kalua lujasti ja yhtäkkiä uskaltauduin ottamaan sen suuhuni. Sen maku oli minulle aivan uusi ja innostuin yhä lisää. Imin sitä väkevästi ja sitten hyväilin sitä kielelläni. Yhtäkkiä Antti laukesi suuhuni. Hiukan hädissäni nielin kaiken sperman, eikä se ollut pahaa niin kuin olin ennen luullut. Irrottauduin ja nousin seisomaan. Tyytyväinen opettajani lepäsi tyydytettynä sohvalla. Hän katsoi minua raukeasti ja sanoi: ”Tule viereen Milla. Olit ihana.” Kiihottuneena menin hänen viereensä ja silloin hän suuteli minua lempeästi. Se oli ensisuudelmani ja ihana se kyllä oli. Mutta hän suuteli minua uudestaan lujemmin samalla, kun hänen isot kätensä hyväilivät rintojani vaativasti. Riisuin paitani muitta mutkitta ja minulla oli päälläni vain kauniit pitsirintaliivit. Antti henkäisi nähdessään rintani. Hän avasi hakaset hellästi ja riisui ne. ”Ne ovat ihanammat kuin koskaan kuvittelin”, Antti sanoi suloisesti. Hän otti molemmat käsiinsä ja sanoi yllättyneenä: ”Uskomatonta, ne eivät mahdu kouriini!” Hymyilin viettelevästi ja silloin hän otti kovettuneen nännini suuhunsa. Se tuntui ihanalta, ja minä voihkaisin. Hän vain innostui ja kiersi kielellään nänninnipukkaani ympäri. Hän puri rintaani hellästi. Minä voihkin ja hyväilin samalla hänen kaluaan, joka oli taas

ihan jäykkä. Hän käsitteli molemmat valtavat rintani ja jatkoi kielensä tutkimusretkeä alemmas. Riisuin tiukat farkkuni ja hän sai näkyville kiltille tytölle tyypilliset valkoiset alushousut. Nekin riisuin hätäisesti. Lepäsin hänen sylissään aivan alastomana ja äkkiä hänen kielensä löysi herkimmän paikkani, klitoriksen. Sävähdin, niin uusia tuntemuksia hänen kielensä liike aiheutti minussa. Olin aivan märkä ja voihkin himosta. Hän nuoli minua ja imi ja hyväili klitoristani. Selkäni taipui kaarelle ja kynteni painautuivat hänen lihaksikkaaseen selkäänsä. Sitten hän yhtäkkiä työnsi kaksi sormeaan pilluuni. Olin seitsemännessä taivaassa ja hän hyväili minua taitavasti. Hän hyväili vielä klitoristani sormillaan ja se tuntui entistä ihanammalta. Sitten hänen kova kalunsa liukui sisääni. Yllätyin ja jäykistyin, mutta alkukivun jälkeen hän tuntui ihanalta sisässäni. Hän oli iso ja tuntui syvällä sisimmässäni. Aloin liikkua rytmikkäästi ja löydettyämme yhteisen tahdin räjähdimme molemmat. Sain valtaisan, elämäni ensimmäisen orgasmin yhtä aikaa hänen kliimaksinsa kanssa. Huusin hänen nimeään ja tarrauduin opettajaani kuin hengenhädässä. Sitten lojuimme toistemme päällä raukeina ja tyytyväisinä. En ollut koskaan ollut niin onnellinen. Tiesin rakastavani Anttia. Silloin ajattelin hänen vaimoaan, joka oli aivan lauta ja nauroin ääneen. ”Mille naurat”, hän kysyi ja suuteli kaulaani. ”En yhrään ihnettele, että tuijotit minua”, kerroin. ”Vaimosihan on kuin kaksnelonen lankku!” Nauroimme molemmat ja sitten hän sanoi hetken päästä: ”En olisikaan halunnut mennä hänen kanssaan naimisiin, mutta en halunnut jättää lastamme isättömäksi. Hän kiristi minua lapsella. En rakasta häntä, avioliittomme on pelkkä kulissi.” Yhtäkkiä kuului myrkyllinen naisen ääni: ”Sain vähän eri käsityksen, kun nait minua ruokatunnilla opettajainhuoneen vessassa!” Katsoin säikähtäneenä taakseni. Antin vaimo seisoi parin metrin päässä. Kuinkahan kauan hän oli ollut huoneessa?